Lisäyksiä edelliseen…

…mutta näin se vaan on että kausi 2008 kaikesta mielenkiintoisuudestaan huolimatta on takana päin. Loppuyhteenvetona sanottakoon että Cyclone VDO:n kausi meni alkukankeudesta huolimatta kokonaisuutena paremmin kuin hyvin ja loppujen lopuksi kakkosdivarin kirkkain pysti löysi tiensä allekirjoittaneen olohuoneeseen. Kiitti vaan 🙂 Joku voisi tietysti sanoa että voitto oli tiukilla ja niinhän siinä tietysti loppujen lopuksi kävi. Vaan kivempi on voittaa kun kilpailu on tiukkaa, eikös?Read More

Joining the Family

It’s quite a step in life, moving from a small and inexperienced team into an established one. I certainly did not know what to expect! A lot of things scared me. “What if I’m not as good as they expect of me?” “Are they going to see me differently as my former teammates did?” The new organization was solid, everyone seemed to know what their job was – both what to do and when to do it! First it all seemed rather strange, in a small team one was accustomed to having to do everything by oneself. If you failed to do something you could be sure that no-one else would do it for you.

It was the year of 2007 when I was first introduced to what is now my team, and indeed the first tournament felt strange, playing alongside guys who you barely knew the names of all the while sensing the fact that they were much more experienced than you. Additionally, it felt odd that suddenly there was a coach who told you what job you were supposed to do on the field and how. Even so, when the day was done I realized that things were not as perplexing as they initially seemed. Deep down I knew I had done the very best I could. Yet, certain amounts of anxiety was still to follow me until the next outing, where I noticed that everyone were treating me as if they had known me for a long time. It felt amazing, and thereafter the season passed by very quickly every subsequent tournament being better than the previous one. Still, I hadn’t been able to figure out what was it about this team that gave me such a special feeling.

For the 2008 season I returned to my original team feeling it was where I belonged. Cyclone VDO invited me to stay, but I had a lingering feeling that my original friends would still be my one love. Unfortunately I was to be wrong on that account.

However, at the time of the first tournament of 2008 I still had a good and strong feeling about the upcoming season. Yet, I do remember thinking I might have made a mistake leaving Cyclone VDO to return to play with my original crew. Weird indeed was the draw toward Cyclone. Fittingly, it soon unfolded as my fit with my former team rapidly deteriorated. It was then when I made one of my biggest decisions. I decided to move to Helsinki! Upon arriving, Cyclone welcomed me back with open arms – again something I was not prepared to expect. It was then when I understood that this is no commonplace paintball team, far from it. Everyone seems to say the following, but Cyclone is the benchmark of a family! I had become a part of it, and today I can say I cry and bleed blue and black! Finally, I’d like to end with the following remark: Helsinki Cyclone – Honest Gambling!

Terve!

Hola! … ja tervetuloa Cyclonen uusille ja entistä ehommille sivuille. Omasta puolestani valitan heti alkuunsa että sivujen updeittaaminen kesti näin julmetun kauan, mutta asioilla on tapana ottaa aikansa. Allekirjoittanut edustaa blogi-osiossa lähinnä omaa kantaansa toki Cyclone, Cyclone Voodoo ja oldskool-linssien läpi katsottuna.

Allekirjoittanut piti 2000-luvun alun jälkeen muutaman vuoden tauon pelaamisessa ja Joksan ja Raffen kuumottamana tarttui mutkaan kaudella 2007 parin pelatun skaban muodossa. Kaudelle 2008 valmistautuminen oli huolellisempaa ja kevään aikana kentällä tuli lingottua jokunen tuhat palloa kohti parempaa tulevaisuutta. Täytyy myöntää että ennen liigaviikonloppua poltteet pelaamiseen oli kovat, ihan niin kuin odotuksetkin. Vaan mites siinä sitten kävikään?

Suoraan sanottuna aika ristiriitaiset tuntemukset tällä hetkellä. Allekirjoittanut seurasi SPBL:n sarjojen tapahtumia koko viikonlopun ja vielä reilusti viikonlopun jälkeen takki on täysin tyhjä. Lauantain liiga- ja 1-div.päivä oli pituudeltaan jotain täysin käsittämätöntä ja Suomen olosuhteissa ennenkuulumatonta. Liekö syytä, seurausta vai jotain muuta, mutta iltaan kello 21.30 asti vesisateessa venyneet pelit eivät kuulosta enää järkevältä. Sunnuntain osalta keli oli parempi, mutta päivä jälleen kerran jotenkin turhan pitkä. Päivien pituuden päälle vielä parit torikokoukset, ylimääräinen kapteenien miitingi lauantaina, sekavia sääntötulkintoja ja ongelmia valotaulun kanssa niin hip hip hei vaan.

No, enivei, pelit pelattiin kaikkien sarjojen osalta ja voittajatkin saatiin ratkottua. Cyclone Voodoon osalta sijoitus oli jotain ihan muuta kuin odotettua ja ainakin allekirjoittanut on varsin pettynyt. Periaatteessa kentän toimivuus ja hommat muutenkin olivat selvää pässin lihaa, mutta kuin ihmeen kaupalla lapasteltiin ja pataan tuli kahdessa ensimmäisessä alkusarjan pelissä 2-1. Ensimmäinen piste voitettiin molemmissa, vaan kun se ei tahdo riittää jos kaksi seuraavaa häviää. Karmivaa ailahtelua ja keskittymisen puutetta, kukaan VDO:sta ei ollut tulessa. Itse asiassa allekirjoittanut alisuoritti vahvasti, kone ei vain yksinkertaisesti käynnistynyt. Valitan etten pystynyt antamaan katsojille sitä jossain määrin tuttua viihdettä tulenpalavien läpijuoksujen ja muiden yberkuumien muuvien muodossa. Hävettää suorastaan.

Viikonlopun positiivisin puoli on ehkä se että väsymyksestä ja kipeistä lihaksista huolimatta pelaamaan pitäisi päästä välittömästi ja että seuraavassa turnauksessa keskittyminen ja motivaatio on varmasti kovemmalla tasolla kuin Kirkkonummella.. yleisesti Kirkkonummen setti oli hyvää harjoitusta suurimmalle osalle paikalla olleista ja pitkistä päivistä ja lauantain vesisateesta huolimatta Suomen paintti-skene tuntui ehkä yhtenäisemmältä kuin millaisena olen se koskaan aiemmin kokenut. Tuntuu että joskus aiemmin kyräily tiimien ja pelaajien välillä oli huomattavasti yleisempää kuin nyt ja nykyään rakentava palaute ja muiden tiimien jeesaaminen otetaan lähestulkoon lämmöllä vastaan. Eli kaikesta säädöstä huolimatta meininki oli oikeastaan aika hyvä ja propsit on pakko jakaa kaikille läsnäolleille, tuomaeita unohtamatta. Tuomareilla oli jälleen kerran raskain ja epäkiitollisin taakka koko hommassa.

Tässä vaiheessa on vielä pakko toivottaa tsempit Cyclonen millebändille ja muillekin jotka Toulouseen matkaavat. Mun puolesta kundit saavat jälleen kerran näyttää että Suomessa todella osataan pelata kovaa ja hyvin, paineita pelkäämättä. Ensi kerralla paremmin, kovempaa ja kaikkea muuta jänskää. Jeh.

We’ll Miss You, Chris!

Have a safe trip home, Chris! Our competent snake-artist, Chris Buchannan has decided to search for his roots in his native island with a failing currency. The whole team wishes Chris all the best in his future adventures! Don’t be a stranger, now, and if you ever miss your home away from home here in Cyclone, you are always welcome to return, brother.